keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Maaria Leinosen runokokoelman esittely

1.Teos on nimeltään 'Lähemmäs askel askeleelta', kokoelma on julkaistu vuonna 2007.
Teoksen runot ovat helppo lukuisia ja kertoo normaalista asioista kuten tämä runo 'Kesä oli pitkä, kuuma ja aurinkoa täysi. Niin harvinainen, että ei kymmeniin vuosiin. Niin arvokas, että joutsenten piti tulla tänne syrjäkylään kantamaan tänä arvovieras kauniisti pois syksyn jaloista." 

Kokoelmassa on paljon normaaliin elämään liittyviä runoja kuten katkeruudesta, rakkaudesta ja vuodenajoista.

En osannut oikein odottaa runokokoelmalta mitään, koska en ole koskaan lukenut yhtään runo kirjaa, mutta runoja oli ihan mielenkiintoista lukea. Toiset runot oli tylsempiä kuin toiset, mutta jokainen oli erilainen.
Käsitykseni runokirjoista muuttui positiivisemmaksi.

2.Sanaperheet

Runokokoelmassani on paljon erilaisia sanaperheitä, kuten esimerkiksi luonto,viha ja sukulaisuus.
Eniten kokoelmassa on luonoon liittyviä sanaperheitä. Tässä yksi esimerkki runo
"Sinulla oli vedenharmaat silmät.
 Et pitänyt itse niistä.
Mutta silmistäsi näkyi taivaansini ja poutapilvet.
Ja kukkaniityillä heijastuvaivat unikot ja nurmitädyke.
 Ja perhosensiivet.
 Kauniimpia silmiä en ole nähnyt."
Sanaperheet luovat runoon tietynlaista rauhallista tunnelmaa ja koittaa saada lukijan miettimään minkä näköiset nuo Vedenharmaat silmät olivat luonnossa. Runo yhdistää luonnon kauniit värit ja ihmisen ulkonäön.
Kokoelmassa lähes kaikki runot ovat puhekielisiä ja helppolukuisia. Kokoelmassa ei käytetty vanhoja sanontoja tai sanoja, mielestäni kieli oli arkista ja selkeää. Esimerkiksi.
"Niin vähän muistan heistä, monista kanssakulkijoista. Vain joku ilme. Katse. Joku hyvä hetki. Lohdullinen lähelläviipyminen.
Kuitenkin kiitän. Ja että kohtasimme."
Siinä on yksi runo, joka on mielestäni helppo lukuinen ja siinä käytettiin arkisia sanoja kuten ilme, katse ja hetki.

3. H) Ajatukset. "Ei päivän iloksi enempää tarvita kuin yksi silmäntäysi kaunista katsottavaa. Tai muisto siitä. Soimaan jääny sävelten kaiku."
Mielestäni runon ajatus on täysin oikeassa. Joskus ei tarvitse kuin ihan pienen asian elämässä, joka saa huononkin päivän tuntumaan hyvältä.

B) "Sanoivat äidin haudalla isot sisaret:       Älä itke. Älä nyt enää itke.
Siitä on yli kolmekymmentä vuotta.           Vieläkin itken. Vieläkin ikävä.

Sisarten äiti kuoli kauan aikaa sitten. He olivat todella nuoria ja tytöt jäivät isovanhempien hoivaan, mutta ovat nykyää jo aikuisia. Ikävä eikä suru ole vieläkään kadonnut heidän elämästään, koska äiti oli heille kaikki kaikessa. Nykyään tytöt elävät jo täysin omaa elämäänsä, käyvät töissä, seurustelevat ja harrastavat omia harrastuksiaan.


Arvostelu

Mielestäni onnistuin tehtävässä ihan hyvin. Laitoin paljon esimerkkejä, mutta teksti voisi olla monipuolisempaa ja runoihin liittyviä termejä voisi käyttää enemmän. Runokokoelmasta oli melko vaikeaa tehdä näitä tehtäviä, koska en ole koskaan lukenut runoja, joten niiden analysoiti ja tulkitseminen oli melko vaikeaa. Lopulta kuitenkin tajusin, että ei runot ole niin tylsää lukemista kuin aluksi ajattelin. Tehtävästä antaisin kolme tähteä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti